Valokuvatorstain aiheena on ateria.



Uusi digikamera, tänään ostettu. Tämä on ensimmäinen julkaistu kuva (puoli tuntia sitten näpsäisty).

Kuvan idea... tai noh, kuva puhukoon puolestaan, mitä köyhän lautaselta löytyy.

Tulipas blogikyselyyni mielenkiintoisia vastauksia ja linkityksiä jännittäviin blogeihin, joihin olen kyselyn kautta päässyt kurkistamaan. Kiitos kaikille vastanneille ja kyllä blogikyselyyn voi vieläkin osallistua!

Niin monenlaisista syistä ihmiset tuntuvat blogejaan pitävän, ettei mitään yhtenäistä profiilia pysty bloginpitäjästä hahmottelemaan. Mitä ilmeisemmin blogi on niin avara käsite, että se antaa mahdollisuuden hyvin erilaiseen käyttöön.

Jos ihmiskunta äkkiä häviäisi maan päältä (ja vain kissat jäisivät, heh), niin joku Muualta Tullut saisi aika lailla kattavan käsityksen nykyihmisen (länsimaisen siis) elämästä ja intresseistä vain lueskelemalla blogeja.

Yhteen aikaan oltiin kovasti huolissaan siitä, kun mitään dokumentteja ei jää nykyihmisten kirjeenvaihdosta jäljelle; kaikki kun tuppasivat kirjoittamaan vain sähköposteja, ja paperikirjeet jäivät lähes kokonaan menneisyyteen. Onko blogi nyt vastaisku tähän? Kirjoitetaan julkisia kirjeitä yksityisten, kahdenkeskisten sijaan?

Uusi kyselyni koskee paperikirjeitä:

1. Kirjoitatko blogin ja sähköpostien lisäksi myös paperisia kirjeitä?

2. Jos et kirjoita niitä nyt, oletko kirjoittanut niitä joskus aikaisemmin?

3. Jos kirjoitat paperikirjeitä yhä, miten monta kuukaudessa?

4. Kenelle niitä kirjoitat?

5. Millaisia paperikirjeesi ovat? Mitä aiheita ne käsittelevät?

Pysähdy hetkeksi ja vastaa tiedonhaluiselle katille!

Osallistu BLOGIKYSELYYN! Onko blogin pitäminen syvä inhimillinen tarve vai erittäin tehokkaasti leviävä meemi? Miksi sinä pidät blogia? Kerro!

Kirjoittaja tai kirjailija voi käyttää blogia sormiharjoitteluna (vrt. trilliharjoitukset pianonsoitossa - vieläkö niitä tehdään muuten?). Mutta entäpä tavallinen tahvo tai tarja, mikä on hänen syynsä?

Blogien syväpsykologinen syy (eli miksi niitä pidetään) ei ole auennut minulle.

Lueskelen joskus Vuodatuksen etusivulta päivitettyjen blogien alkuja ja ihmettelen, eikö ihmisillä ole perhettä, ystäviä, tuttuja tai lemmikkieläintä (heh), joille näitä asioita voisi kertoa. Miksi joku haluaa kirjoittaa ylös ja esiin, mitä on syönyt, kenen kanssa on ollut leffassa, minkä huoneen on siivonnut, kenen sukat on parsinut, kenet näki kaupungilla, millaisen kortin on askarrellut, millainen krapula tänään on, mitä mies ja lapset tekevät juuri nyt, mitä itse aikoo tehdä tunnin päästä... En ummarra.

Ovatko ihmiset niin yksin, ettei heillä tosiaan ole ketään, kenen kanssa jakaa näitä arkisia asioita?
Silloin kyllä olisi hyvä syy pitää blogia. Kun vielä joku lukisi sitä ja heittäisi kommenttia... Jos kertoo naapurille hississä, mitä on syönyt aamiaiseksi, voi jopa saada vastauksen, mutta blogin kautta ei todennäköisesti sellaista saa.

Haluavatko ihmiset jättää itsestään jäljen, puumerkin, muiston (Minä kävin täällä! Olen elänyt!)?
Siihen voisi suosittella jotain kiinteämpää muotoa (paperia ja pankin tallelokeroa), sillä Vuodatuksen ylläpitohan ei ota vastuuta, vaikka kaikki nämä blogit häviäisivät yhtenä rumana päivänä taivaan tuuliin.

Haluavatko ihmiset tulla huomatuksi, nähdyksi?
Blogimeressä on niin paljon silakoita, ettei yhtä kyllä erota joukosta, ellei ko. silakka omaa suurta ystävä- ja tuttavapiiriä.

Onko joku tutkinut, miksi blogeja pidetään? Ei sitä, mitä blogeihin kirjoitetaan, vaan syitä. MIKSI? Miksi ihmeessä minäkin pidän blogia?!! Haluaisin tietää.

Auta kissaa pistoksissa ja vastaa seuraaviin kysymyksiin:

1. Pidätkö blogia?

2. Miksi pidät? Miksi et pidä?

3. Mitä blogisi sisältää? Millainen haluaisit sen sisällön olevan?

4. Keitä varten pidät blogia? Keiden haluaisit lukevan blogiasi? Keiden tiedät lukevan blogiasi?

5. Kuinka kauan olet pitänyt blogia? Kuinka kauan aiot pitää blogia?

6. Luetko muiden blogeja?

7. Miksi luet? Miksi et lue?

8. Millaisia blogeja haluaisit lukea? Millaisia haluaisit blogien olevan?

9. Blogien tulevaisuus - onko sitä?
 

Se lakkasi. Ei musiikkia, ei laulua, ei jumputusta, vaan rytmistä narinaa. Niin kuin jokin hiertäisi kuuloluita vastakkain, mutta rytmisesti. Siten että voi tietää: tämä ei ole vahinko, tämä on tarkoituksellista. On ollut. Sillä se lakkasi sinä aikana, kun Eva ja Vigge kävivät ulkona. Ehkä he puivat kosmokselle nyrkkiä. Ehkä virtakatkaisin on ulkona, se jolla kosmoksen narinan voi kääntää pois päältä.

Olen usein miettinyt, mitä ihmisten maailmasta jää jäljelle. Alkuun varmaan jotain loppuun asti palaneita murusia, mutta myöhemmin luultavasti vain narinaa, riittävän rytmistä, että Joku Jossakin ymmärtää: tämä ei ole vahinko, joku on sen lähettänyt. Ehkä Joku Jossakin on fiksu, että tajuaa narinan olevan Nasmoksen kuolinkorinaa.

Eva ja Virginia tekevät lähtöä ulos. Maanittelevat minuakin. Mutta olen päättänyt, että tässä elämässä en ulos mene kuin väkipakolla lääkäriin. Lissu sujauttaa aina ruokaan jotain rauhottavaa ja työntää minut kuljetuslaatikkoon, kun olen liian tokkurainen pannakseni hanttiin. Mutta omin jaloin en ulos astu.

Parveke riittää minulle vallan mainiosti. Ja nämä leveät kiviset ikkunalaudat lämpimien pattereiden päällä. Näillä on mukava venytellä ja irvistellä ohikulkijoille.

Täytyy myöntää, että tässä elämässä tajuntani on todella laajentunut. Kolmeen edelliseen elämään ei kuulunut Internetiä, en osannut sitä kaivatakaan, heh, mutta nyt kun se on ollut minulle olemassa jo kymmenen vuoden ajan, niin... mitäpä olisi kissa ilman sähköpostiosoitetta? Kuin kissa ilman karvoja!

Vigge on  aika velmu. Hän ei ole käynyt kellarissa, mutta kun Evan kanssa puhuimme kellarin pahasta hajusta, se heitti pokkana: "Ruumis siellä on!" Eva veikkaa viemärihajuksi, ja siltä se minunkin nenässä haisee. Melkein toivon, että se sittenkin olisi ruumis. Viemäriongelma on aina paha. Paha, paha ja kallis. En ole vihjannut asiasta Lissulle. Luultavasti Lissu vähättelisi hajua. Sehän on ensimmäinen reaktio, mutta ihmettelen kyllä, että kukaan ei ole Lissulle mitään sanonut. Tai ehkä onkin, ei ole vain kantautunut minun korviini (jotka kyllä kuulevat aika tarkasti kaikkea ja kaikkia). Mutta olen viettänyt paljon aikaa Evan ja Viggen luona (heh, täällä on tietokone ja nettiyhteys, ja Lissulla vain vanha sähkökirjoituskone), joten en ole kaikkia Lissun puheluita kuuntelemassa.

Pyöräkellarissa se paha haju on. Pesutuvan puolella tuoksuu vain pesu- ja huuhteluaineet. Semmoinen puhdas tuoksu. Ja kyllä minusta porraskäytävässäkin on välillä sipulipihvien ja nakkisopan hajun seassa sama tympeä viemärimäinen haju.

Pahaa hajua ei ollut kesällä. Silloin pyöräkellari tuoksui hyvältä, kellarimaiselta, ja yläkäytäväkin melkein puhtaalta, jynssätäänhän sitä päivittäin, niin että kivilattia kiiltää kuin olisi tyyni vedenpinta.

Jaa, nyt Eva meni sulkemaan keittiön ikkunan. Hajuaisti näköjään toimii vielä, joskin hitaanlaisesti. Haistoin jo tuokio sitten, että Helin Tytär tupakoi parvekkeella. Ja kuulihan sen myös, kavioastujalla on tietenkin kavioastujatytär. Heh!

Jaa, nyt Eva meni lämmittämään kahvia mikrossa. Jee! Herätys Vigge, saamme jotain vatsantäytettä!

Voi, tätä elämätä! Parhaat Kaverini ovat olleet koko viikon kipeinä, ja se vaikuttaa tietenkin minuunkin. Tassuttelua matalin askelin. Todella matalin ja hitain. Eva ei ole innostunut oikein mistään, niistää vaan nenäänsä ja kulkee ympäriinsä sumein silmin. Tiedän, että häntä painaa Virginian sairaudet. Niin ne painavat minuakin. Antaisin Viggelle pari elämääni, jos voisin. Mutta ei se niin mene. Se ei mene mitenkään. Vigge ei ole enää kauan ilonamme, mutta meistä kolmesta hän on kuitenkin edelleen optimistisin. Ei valita, jos on kipuja (toivon, ettei hänellä ole niitä, olen yrittänyt kysellä kautta rantain, mutta hän osaa näppärästi vaihtaa puheenaihetta).

Talo on elänyt omaa elämäänsä. Elena on taas viikonlopun poissa. Missä se tyttö oikein luuhaa? Kesämökilleen muka aina perjantaisin lähtee, mutta en ole aivan varma siitä. Eikö kannattaisi avioeron jälkeen vähän hengähtää, ennen kuin heittäytyy seuraavaan syöveriin? Sillä syövereitähän ne ihmissuhteet usein ovat. Liian usein.

Heliä näin viikolla kerran, pari. Ehkä hän kävi nukkumassa jopa kotonaan yön tai kaksi. Mies häntäkin vie. Tai sitten hän ei kestä saman katon alla Tyttären kanssa. Tytärtäkään en ole usein nähnyt, kuullut enkä haistanut. Perjantain ja lauantain välisenä yönä Tytär kyllä konttasi kotiin, mutta viime yönä en kuullut muuta kuin Evan yskimistä. Jäi taas yöunet lyhyiksi, paitsi Viggellä, joka nukkuu 8-9 tuntia joka yö. Hyvä niin! Häntä on hauska katsella ja kuunnella, kun hän nukkuu. Ei kuorsaa, mutta toisinaan tuhahtelee hauskasti. Miten ikinä Eva selviää, kun Viggeä ei enää ole? Enkä minäkään kestä ajatella sellaista tyhjyyttä!

Muut asukkaat suhtautuvat Viggeen tosi myötämielisesti, sanovat aina pari ystävällistä, hymyn saattelemaa sanaa. Mutta sitten on niitä, jotka Viggen sairaus saa jotenkin kavahtamaan taaksepäin. Huomasin yhtenä päivänä hämmästyksekseni, että Aamulla on vaikeuksia suhtautua Viggeen rennosti. En ollut sitä ennen tajunnut. Vigge ei sitä onneksi huomannut, mutta entä kun he törmäävät toisiinsa seuraavan kerran? Jossain vaiheessa Vigge kyllä huomaa Aamun torjuvan asenteen. Tiedän, miten pahoilleen hän siitä tulee. Jokainen ihmissuhde on hänelle tällä hetkellä niin tärkeä, kun hän ei enää jaksa lähteä pitemmälle.

Heli pesi pyykkiä ja vei ulos kuivumaan. Hieno ilma, ei siinä mitään, mutta olisihan se siistimpää, jos ei sunnuntaina tarvitsisi katsella asukkaiden kalsareita tuulessa liehumassa. Aijaa, ei siellä kalsareita olekaan, vaan lakanoita, sukkia ja paitoja. Ja jotain niin pientä, että täytyy olla stringit. Miksi enemmän kuin aikuisen ikäinen ja ihan järkevän oloinen ihminen käyttää stringejä?

Joskus tuntuu, että Heli käy asunnossaan vain siivoamassa ja pyykkiä pesemässä. No, toisinaan hän kyllä nukkuukin siellä yön pari, joskus jopa yksin. Viime yönä miehen kanssa. Juu, he ovat näyttävä pariskunta, komeita katsella ja kuunnella. Ei mitään kissaeläimiä, vaan aitoja kavioeläimiä. Ainakin Heli, välillä kuuluu korskahteluakin.