Se lakkasi. Ei musiikkia, ei laulua, ei jumputusta, vaan rytmistä narinaa. Niin kuin jokin hiertäisi kuuloluita vastakkain, mutta rytmisesti. Siten että voi tietää: tämä ei ole vahinko, tämä on tarkoituksellista. On ollut. Sillä se lakkasi sinä aikana, kun Eva ja Vigge kävivät ulkona. Ehkä he puivat kosmokselle nyrkkiä. Ehkä virtakatkaisin on ulkona, se jolla kosmoksen narinan voi kääntää pois päältä.

Olen usein miettinyt, mitä ihmisten maailmasta jää jäljelle. Alkuun varmaan jotain loppuun asti palaneita murusia, mutta myöhemmin luultavasti vain narinaa, riittävän rytmistä, että Joku Jossakin ymmärtää: tämä ei ole vahinko, joku on sen lähettänyt. Ehkä Joku Jossakin on fiksu, että tajuaa narinan olevan Nasmoksen kuolinkorinaa.