Se lakkasi. Ei musiikkia, ei laulua, ei jumputusta, vaan rytmistä
narinaa. Niin kuin jokin hiertäisi kuuloluita vastakkain, mutta
rytmisesti. Siten että voi tietää: tämä ei ole vahinko, tämä on
tarkoituksellista. On ollut. Sillä se lakkasi sinä aikana, kun Eva ja
Vigge kävivät ulkona. Ehkä he puivat kosmokselle nyrkkiä. Ehkä
virtakatkaisin on ulkona, se jolla kosmoksen narinan voi kääntää pois
päältä.
Olen usein miettinyt, mitä ihmisten maailmasta jää jäljelle. Alkuun
varmaan jotain loppuun asti palaneita murusia, mutta myöhemmin
luultavasti vain narinaa, riittävän rytmistä, että Joku Jossakin
ymmärtää: tämä ei ole vahinko, joku on sen lähettänyt. Ehkä Joku
Jossakin on fiksu, että tajuaa narinan olevan Nasmoksen kuolinkorinaa.
lauantai, 23. syyskuu 2006
Kommentit